Privat apartment, Bryssel, Belgia
Kaupunkilomamme täällä Belgiassa jatkuu, ja olemme olleet jo melkein viikon paikallaan. Aika on mennyt nopeasti Brysseliä ihmetellessä ja etenkin vain lomaillessa. Tien päällä oleminen ja jokapäiväinen ruokapaikkojen sekä majapaikkojen etsiminen on paitsi palkitsevaa seikkailua ja hauskaa, myös joskus hitusen raskasta sekä väsyttävää. Oivaa vastapainoa on olla välillä tekemättä mitään ja antaa auton seisoa parkkihallissa.
Toissapäivänä heräsimme taas kauhean myöhään, ja syötyämme maittavan aamiaisen suuntasimme seikkailemaan metrolla kaupungille. Suurkaupungin metro oli juuri niin tunkkainen ja epäilyttävän näköinen kuin kuuluukin, ja oli allekirjoittaneen ensimmäinen metrokokemus. Päivällä varsin turvallinen, nopea ja helppo tapa matkata paikasta toiseen.
Kohteenamme oli Brysselin ihmeen, eli Atomiumin juurella sijaitsevat planetaario sekä Dino expo- näyttely. Atomium on paikallinen eiffeltorni, eli maailmannäyttelyä varten kyhätty varsin isokokoinen härdelli (kuva myöhemmin).
Matkamme metrolla sujui sutjakasti, jopa vasta-alkaja pärjää kyllä kunhan tutustuu turistimetrokarttaan ensin. Päästyämme perille hyvissä ajoin suunnistimme planetaariolle, ja koska esitykseen oli aikaa, ihmettelimme paikkaa ja söimme/joimme välipalaa jota sai kohtuu hintaan automaatista.
Itse esitys oli puolipallon muotoisessa planetaariossa aivan kuten olettaa saattaa. Sen aihe Violent Universe, joka karkeasti tarkoittaa universumin väkivaltaisia tapahtumia, tai ylipäätänsä katastrofeja jotka voivat sattua meidänkin planeettamme kohdalle.
Itse esitys oli mielenkiintoinen ja selitys oli saatavissa kuulokkeilla myös englanniksi. Esitys soveltuu hienosti myös vaikkei aiheista mitään tietäisikään, ja visuaalisesti se on varsin näyttävä. Hinta oli 6e/hlö ja kesto noin 40min. Aiheita taisi olla 4 muuta erilaista ja lisätietoa tarjoaa google.
Siitä suunnistimme Dino Expoon, joka oli jonkin sortin dinosaurusnäyttely. Odotukset vaihtelivat kämäisistä pahvidinoista ja luista aina Jurassic Parkiin, ehkä totuus oli jotain siltä ja väliltä.
Näyttelyssä oli yksi erittäin suuri miinus: siihen ei ollut saatavana englanninkielistä selostusta ja tietotaulut olivat myöskin vain paikallisilla kielillä. Ainoa mitä saimme oli säälittävä lehtinen, jossa tiedot olivat englanniksi. Tottakai sen plärääminen hämyisessä esityksessä oli tuskallisen tylsää ja vaikeaa, enkä itse ainakaan jaksanut.
Onneksi sikakallis (15e/hlö) näyttely tarjosi visuaalista silmänruokaa suurine dinosaurusmalleineen, jotka liikkuivat välillä jopa liiankin todentuntuisesti. Osa toki oli hiukan koomisen näköisiä, varsinkin liikkuvat silmät eivät aina olleet ihan mukana. Kuitenkin, useita metrejä korkea otus jonka teräviä hampaita täynnä olevat leuat louskuivat, saivat normaalin itsesuojeluvaiston heräämään, vaikka tekeleitä vain olivatkin. Ihan ok näyttely, vähän kallis ja englanti puuttui. Sopii dinohulluille.
Siitä suunnistimme kaupan kautta kotiin ja idlasimme telkkarin ja kaikenlaisten herkkujen kera loppuillan. Kaikki ovat varmaan lihoneet tällä reissulla 5kg.
Eilen taas emme heränneet yhtään aikaisemmin, ja lähdimme joskus alkuiltapäivästä liikkeelle aamupalan ja suihkun/kylvyn jälkeen. Käppäilimme keskustaan tarkoituksenamme tarkastaa paikallinen ostoskuja ja basaari.
Aivan ensimmäiseksi söimme tukevan annoksen Belgialaisia ranskanperunoita. Tikut ovat valtavia, ja ne uppo paistetaan tavalla joka tekee niistä todella hyviä. Perunat tarjoillaan usein majoneesin, ketsupin ja sipulin kera, ja iso annos niitä vie tehokkaasti suurenkin nälän pois. Taisi maksaa noin 4e/annos, ei kallista siis.
Siitä jatkoimme matkaa superkalliille ostoskadulle, josta olisi helposti saanut matkaan esimerkiksi uudet kengät 400€ tai tarjouksessa Cartierin 25000€ kellon, nyt vain 11000€.
Koska kukaan ei tuntenut tarvitsevansa kelloa tai kenkiä, suuntasimme kohti basaaria josta kuulemma on helppo ostaa nahkatakki. Ja, kuinkas siinä kävikään, sattumalta me kaikki satuimme tarvitsemaan nahkatakit. Osa ei tiennyt sitä vain etukäteen.
Basaarissa on melko tehokasta myyntiä. Pari myyntimiehen kojua myöhemmin eksyimme siihen joka koitui kohtaloksemme. Hyvin sliipattu, kenties turkista päin kotoisin oleva myyjä vakuutti meidät notkeilla puheillaan ja huomattavalla ammattitaidolla. Jokaisen myyjän tulisi ottaa oppia tästä miehestä, joka varmaan möisi jääpaloja inuiiteille tai sateenvarjoja saharaan.
Itse en oikeastaan takkia olisi tarvinnut ostettuani uuden keväällä, mutta katselin niitä sivussa. Velli osoitti kiinnostusta, Arlena tarvitsi takin ja Selja ei ainakaan etukäteen tiennyt tarvitsevansa. Kuitenkin, tämä myyntitykki etsi meille kaikille sopivat takit, jotka miellyttivät. Ketään ei päästetty kylmäksi, eräänlainen taidonnäyte pitää neljä asiakasta kiinni yhtä aikaa.
Takkien lähtöhintojen ollessa noin 150-180€, ja lopullisten hintojen ollessa 110-120€, emme sen kummemmin miettineet vaan ostimme takit. Onpahan kunnon tuliainen itselle, ja luulen että kun Suomeen asti selviämme takkikelit koittavat aika pian. Takkien laatu tuntui hyvältä, ja myyjä vakuutti nahan aitoudesta meidät käristämällä takkia sytyttimellä. Tekonahka ottaisi lämmöstä hyvin pian itseensä. Vastaavanlaiset takit maksanevat Suomessa noin 200-300€/kpl, arvioituna Kuopion nahkahuoneeseen verrattuna. Myyntimiehen elkeet jatkuivat loppuun asti, ja viereinen ravintola tarjosi meille oluet/teet/kahvin, kuka mitäkin otti. Basaari pitää yhtä.
Ostokrapulassa harhailimme keskustassa hetken, ja lähdimme sitten autokyydillä takaisin kotiin. Kävimme vielä isohkossa Carrefourissa, joka vastaa paikallista prismaa, ja otimme iltapalaa parille päivälle. Isäntäväki taas otti kärrillisen ruokaa että saa ruokittua nälkäiset vieraat. Ilta meni idlatessa, ja pari paikallista olutta tuli taas maisteltua.
Tänään heräsimme taas myöhään, viimeinen aamu. Olimme nääs päättäneet lähteä sunnuntaina taas tien päälle, ja etenemään kohti Suomea. Laiva on varattu keskiviikkoillalle, ja se kelluu seuraavaksi aamuksi Turun satamaan, josta alkaa viimeinen osuus kotiin.
Pikkuhiljaa herättyämme ja aamupala myöhemmin lähdimme paikalliseen mall -tyyliseen ostoskeskukseen. Se ei tarjonnut juuri mitään uutta, hyvin suomalaisen ostoskeskuksen tyylinen paikka. Kaikki paitsi Velli löysivät jotain, ja tulimme takaisin asunnolle. Keli on muuten ollut sateinen tänään, ainoita sadepäiviä reissulla. Huomennakin lähtö lienee sateisissa merkeissä, mutta Amsterdamissa aurinko jo paistanee...
Takaisin palattuamme tutkin hiukan emännän kanssa autoa, ja siivoamme sen illalla. En saanut typerää lämmittimen kennoa kaivettua esiin, ehkä ihan hyvä koska mitäpä sille osaisi täällä.
Kohta syömme viimeisen illallisen täällä, eri lähteiden mukaan se on mureketta, jänistä kanaa tai kania. Epäilen viimeistä, hyvää se lienee :P
Sen jälkeen auton siivous ja sauna, viimeinen ilta täällä Brysselissä. Huomenna pakkaamme taas repun ja auton, aloitamme pitkän matkan kotiin. Kohti uusia seikkailuja ja näkemättömiä paikkoja. Hankala kuvitella että muutaman päivän päästä olemme taas kotona.
Näihin tunnelmiin...
Niin hyvää milkaa ja sohvaa!
Mietteliäät epäsosiaaliset suomalaiset ovat mietteliäitä epäsosiaalisia suomalaisia.
Illemmalla sitten jo olutkin maistui
Tuollapäin on se metro!
Rakas Brysselissä :)
So, what's the plan again!?
Kylillä
Kauppakuja, se kalliimpi
Bryssel, keskusaluetta
Bryssel
Bryssel
Bryssel
Atomi
Suojelus dinoilta
REX ja saalis
Allekirjoittanut ja A, huomaa varjo






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti