7.8.2013
Eilen starttasimme kohtalaisen hyvissä ajoin läheltä keskitysleirimuseoita. Hotelli, jonka taas melko pimeän aikaan löysimme, sijaitsi jopa kuumottavan lähellä Birkenau 2 -museota (n. 2km.)
Lähdimme ajamaan ilman aamiaista, auringon polttaessa, varjolämpötilan ollessa noin 38c. Matkaa Krakovaan oli noin 60km, ja ajoimme hitaan tien kautta. Matkalla bongasimme ravintolan, jossa söimme aamiaisen/päiväruuan noin klo 11 aikoja. Ravintola oli säälittävin yritys jonka Puola on tarjonnut, mutta pitäähän joskus käydä ns. paikallistenkin suosimassa paikassa. Onneksi kenellekään ei mahatautia tuosta paikasta tarttunut.
Krakovaan saavuttuamme lämpötila oli kohonnut jo 40 asteeseen, ja keskustan tuntumassa hotelleja ja huoneita etsiessä sekä kysellessä avoautolla, alkoi tuntua että vähempikin keli riittäisi. Asfaltin ja liikenteen lämpö yhdistettynä polttavaan aurinkoon oli melko murskaava yhdistelmä, ja melko pian hotellin kriteeriksi muodostui ilmastointi. Varsinkin kun seuraavaksi päiväksi (tänään) oli tiedossa vieläkin kuumempaa...
Muutama vesiperä, pari posketonta tarjousta myöhemmin, ja autonkin alettua nikotella alkoi olla selvää että alle 30€/yö ei yösijaa keskustan tuntumasta löytyisi. Sitten sattui eteen pari kilometriä keskustasta isohkot hotellit, Ibis hotel ja budget hotel.
Onneksemme löysimme juuri sopivan majoituksen. Kaksi kahden hengen huonetta, ja autolle autopaikka hotellin parkkihallissa yhteensä 20€/hlö/yö. Huoneet ovat kyllä aika kompakteja, ei mitään ylimääräistä muttei mitään oikeastaan puutukkaan. Ja taksimatka keskustaan maksaa vain noin 14 slotia, jos ei kuski kuseta...
Taksi meidän majoitukseen on maksanut kaikkea väliltä 12-40 slotia, eli aika paljon vaikuttaa miten terhakkana on taksin valinnassa.
Noh, eli siis auto parkkiin pariksi päiväksi hotellin parkkihalliin, ja viimein suihkuun ilmastoituun huoneeseen, kieltämättä tuntuu hyvältä kun on hikoillut vaatteensa märäksi. Ja ilmastoitu huone.
Saatuamme majoituksen siis siistiydyimme, ja lähdimme keskustaan taksilla. Kamala nälkä ajoi meidät ravintolaan, ja söimme torin tuntumassa Puolalaistyylisessä ravintolassa, ja otimme Vellin kanssa valtavat annokset, joilla nälkä lähti.
Ilta jatkui kivalla terassikierroksella, jolla kiersimme torin ympärillä olevat ja läheltä löytyvät terassit, tottakai maistellen eri oluita ja erilaisia herkkuja. Vaikka hintataso on Krakovan torilla melkein puolet kalliimpi kuin halvimmilla alueilla Puolassa, se siltikin jää todella kauaksi Suomen hintatasosta.
Otimmekin siis kaiken irti, ihmisiä oli valtavasti liikenteessä vaikka oli keskiviikkoilta. Joimme koko illan hyvää olutta ja katselimme kaunista Krakovaa, lämpötilan ollessa inhimilliset 25c, noin puolen yön aikaan.
Eilinen siis meni hyvin pitkälle Krakovan terasseilla, moninaisia drinkkejä sekä oluita maistellen, ja lopuksi kebabin ja huijaritaksin kautta kotihotelliin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti